Pätkiikö muisti?
Kuljetatko sinäkin mukanasi usb-muistitikkua? Töissä, opiskeluissa tai harrastuksissa tarvitsee usein siirtää tiedostoja koneelta toiselle kun tekstin työstäminen tai kuvan käsittely tapahtuu useassa eri paikassa eikä omaa konetta välttämättä voi tai tahdo kuljettaa aina mukana.
Muistitikut ovat yleistyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana korvaten niin levykkeet kuin myös uudelleenkirjoitettavat cd- ja dvd-levyt arkisessa tiedonsiirrossa. Muistitikut mahtuvat helposti taskuun, penaaliin tai vaikka lompakkoon ja niihin mahtuu reilusti tiedostoja. Mikä tärkeintä niiden käyttö ei vaadi tietokoneelta mitään erillistä lukulaitetta. Käytännöllisyyden varjopuolena tosin voi pitää sitä, että tikku voi epähuomiossa hävitä helposti tai sitä saatetaan kuljettaa ja säilyttää olosuhteissa jotka heikentävät laitteen käyttöikää.
Törmäsin syksyllä opiskelijaan joka teki gradutyötään sekä kotona että koulussa, ja tallensi työnsä penaalissa mukana kulkeneelle muistitikulle. Muistitikku oli vuosia vanha ja penaalissa kulkiessaan altistunut niin kirjojen kolhuille kuin muullekin luonnolliselle kulumiselle, ja niinpä eräänä päivänä hänen tietokoneensa ilmoitti ettei muistitikkua tunnistettu eivätkä valmistumisen kannalta tärkeät tiedostot enää näin ollen avautuneet. Opiskelija oli menettää yöunensa kun kuukausien työ gradun parissa uhkasi valua hukkaan eikä muistitikkuja myyvät liikkeet ymmärtäneet hänen ongelmaansa vaan tarjosivat tilalle uutta muistitikkua. Sattumalta kuulin hänen ongelmastaan ja lupasin tehdä parhaani. Seuraavaksi aamuksi toimitin hänelle dvd-levylle taltioituna noin 800 muistitikulta palautettua tiedostoa.
Kuten kaikkien tärkeiden tiedostojen kanssa, säännöllinen varmuuskopiointi erilliselle tallennusvälineelle säästää monessa tilanteessa ylimääräisiltä harmailta hiuksilta. Jos kuitenkin omalle kohdallesi sattuu tärkeitä tiedostoja sisältävä oikutteleva muistitikku (tai esimerkiksi kameran muistikortti), lopeta laitteen käyttö heti ja ota yhteyttä niin pelastetaan mitä pelastettavissa on.
Muistitikuillekin on toki kehittymässä jo korvaavia ratkaisuja esimerkiksi verkossa sijaitsevista tallennuspalveluista, mutta koska usb-muistit eivät toimiakseen vaadi verkkoyhteyttä, eivät ne varmasti ihan heti tule käytöstä katoamaan. Verkon yli toimivista tallennusratkaisuista sitten toisella kertaa lisää…